Aloitan näin negatiivisesti, huonolla johtamisella. Positiivisuus kun joka tapauksessa on kauniisti ilmaistuna yliarvostettua.

Sanotaan, että sosiaalialalla johtaminen on huonoa.

Minä en osaa tarkasti määritellä, mitä huono johtaminen yleensä tarkoittaa, mutta yleisen elämänkokemuksen ja useiden selvien kuulohavaintojen perustella luulen pystyväni jollain lailla kertomaan, mitä huonolla johtamisella tarkoitetaan. Tarkkaa määritelmää ei siis ole tässä odotettavissa, vain karkeaa kuvailua.

Kriittisten äänten mukaan erityisesti lähijohtoon pakkautuu henkilöitä, jotka ovat paikalla vain kiillottamassa kilpeään. Tällöin johtaminen on autoritaarista ja hierarkkista. Olen kuullut juttuja, että lähijohtaja ajaa vain omaa etuaan ja unohtaa työntekijät. Luonnehäiriöitä lähijohdossa pidetään enemmän sääntönä kuin poikkeuksena. Kaiken muun pahan lisäksi lähijohtajalta puuttuu substanssiosaamista ja kokemusta. Vaikka hänellä on liian vähän kokemusta, hän ei silti kuuntele työntekijöitään, vaan edustaa vain työnantajaa ja itseään ja toimii niistä lähtökohdista. Lähijohtaja ei ole koskaan paikalla tukemassa työntekijöitään eikä hän ehdi keskittyä työntekijöiden kanssa ongelmien ratkaisemiseen. Usein lähijohtaja on myös puolueellinen ja suosii joitain työntekijöitä toisten kustannuksella. Kaiken muun lisäksi lähijohtaja panttaa tietoa tai jos ei ihan panttaa, niin ”unohtaa” kertoa.

Huono lähijohtaminen on sohimista, sekoilua ja muddling through -toimintaa. Pinta saattaa kiiltää, mutta oikeasti asiat eivät suju, vaan tarvotaan päivästä toiseen kaulaa myöden keskeneräisten asioiden ja epäselvien prosessien suossa. Kaikki kärsivät ja työt tulee tehtyä vain vähän sinnepäin, koska lähijohtaminen ei mahdollista muuta. Työntekijät eivät jaksa yrittää, koska mikään ei kuitenkaan koskaan toimi eikä onnistu.

Vaikka lauoinkin nuo arviot tuossa yllä vähän kieli poskessa ja liioitellen, eivät ne tosielämän puheet ole kaukana noista. Ja tuollaisia johtajia todella on sosiaalialalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että noita kauhujohtajia on kuitenkin vain vähän ja suurin osa johtajista sijoittuu Gaussin käyrälle niin, että tavallisia, normaaleja ja inhimillisiä johtajia pienine virheineen on eniten.

Olen itse johtava sosiaalityöntekijä aikuissosiaalityössä ja voitte uskoa, että varmasti yritän parhaani. Silti lähijohtajan homma on sellainen, että aina ei voi miellyttää kaikkia, eikä aina mene niin kuin Strömsössä, vaikka kuinka yrittäisi.

Olenko sitten itse hyvä vai huono johtaja?
Pyrkimykseni on hyvään ja se on tärkeintä. Siitä on hyvä lähteä.
Hyvää minussa lähijohtajana on se, että ole helposti lähestyttävä ja välitän oikeasti siitä, miten työntekijöilläni työssä menee, mitä heille kuuluu. En halua, että kukaan uupuu työtaakan alle ja haluan, että kaikilla on hyvä olla töissä ja teen töitä sen eteen. Olen joustava ja huumorintajuinen ja haluan, että työpaikalla on myös paljon naurua, jopa turhan nauramista, koska ollaan työssä niin usein vakavan, surullisen ja pahan äärellä. Puolustan työntekijöitäni kynnet verellä, jos siihen on tarve ja aihetta.

Kehitettävää eli rosommin sanottuna huonoja puolia minussa on se, että olen aika usein liian demokraattinen, jolloin jotkut asiat jäävät vellomaan, koska en sano napakasti, että asia on näin ja pulinat pois. Koska töitä on paljon, unohtelen tärkeitäkin asioita. En ole osannut kehittää itselleni hyvää ja toimivaa muistisysteemiä. Tämä rasittaa työntekijöitä.
En ole saanut vieläkään meille luotua selkeitä ja yhtenäisiä prosesseja niin, että ne olisi piirretty paperille. Selkeät prosessit ovat - kuten tiedätte – erittäin tärkeitä. Myös tämä epämääräisyys rasittaa työntekijöitä.

Tässä on omasta mielestäni kolmen kärki parannettavien listastani.

Sosiaalialalla on ongelmana se, että kovin monet sosiaalialan ammattilaiset eivät halua johtaa. Asiantuntijapaukut ladataan sosiaalityön substanssiin. Ehkä pientä muutosta asenteissa on johtamiskoulutuksen myötä saatu aikaan, mutta se ei vielä näy käytännössä.
Minä olen koko sosiaaliurani ajan ollut kiinnostunut johtamisesta. Tein siitä graduni ja johtaminen oli myös kesken jääneen väitöskirjani aihe.
Mieleeni on jäänyt opiskeluajoilta yhden kollegan lausahdus, kun kerroin, että olen kiinnostunut johtamisesta. Opiskelijakollega tokaisi siihen, että ”ai, luuletko sä olevas parempi kuin muut”.

Ehkä kollega tuli tuossa kiteyttäneeksi sen ei niin myönteisen käsityksen sosiaalialan johtamisesta ja johtajista.

Olisiko aika muuttaa käsityksiä vai pitäisikö johtamista parantaa?