Olen Katri Pellinen, yhteiskuntatieteiden maisteri ja ex-jatko-opiskelija. Väitöskirjanteko jäi kesken tai on ainakin toistaiseksi jäissä työtilanteeni vuoksi. Väitöskirjani aihe oli johtamisosaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Myös graduni tein johtamisesta.
Minulla on mahtava perhe, johon kuuluu aviomies ja kaksi aikuista tytärtä ja heidän puolisonsa, yksi lapsenlapsi ja yksi valloittava länsigöötanmaanpystykorva. Perhe on minulle erittäin tärkeä.
Olen kiinnostunut yhteiskunnasta erityisesti sosiaalihallintotieteellisestä näkökulmasta. Pääaneeni oli sosiaalityö ja pitkinä sivuaineina luin hallintotiedettä ja sosiaalipsykologiaa. Olen erityisen kiinnostunut yhteiskunnan rakenteista ja niiden toiminnasta ja vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämään ja erityisesti heikossa tai alisteisessa asemassa olevien elämään.
Yhteiskunnassa tapahtuvista asioista minua kiinnostaa erityisesti sosiaalipolitiikan toteuttaminen, johtaminen ja pahuus – erikseen, ei yhdessä. Luen paljon näihin aiheisiin liittyvää kirjallisuutta tieteellisistä, vertaisarvioiduista tutkimuksista yleistajuisten esitysten kautta aina lentokenttäkirjallisuuteen. En väheksy mitään lajia tai tyyliä, vaan koen aina saavani jotain uutta kulmaa lähes kaikesta, mitä luen.
Tilaan ja luen seuraavia lehtiä:
- Yhteiskuntapolitiikka
- Hallinnon tutkimus
- Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti
- Sosiaalivakuutus
- Janus
- Ruumiin kulttuuri
- Alibi
- Kotipuutarha
- Novita
- Helsingin sanomat
- Aamulehti
- Aku Ankka
Harrastan lukemista, käsitöitä, kotipuutahurointia ja musiikkia. Olen entiseltä ammatiltani muusikko. Esiinnyin 16 vuotta yksin kitarani kanssa ympäri Suomea ja vähän muuallakin Euroopassa. Soitan kitaraa ja laulan vieläkin aina silloin tällöin julkisesti, tosin erittäin harvoin.
Työhistoriani on kirjavainen. Olen ollut töissä hoitajana vanhainkodissa, opettajana ala-asteella ja päiväkodissa, hoitajana lastensuojelulaitoksessa, myyntiedustajana, mielisairaanhoitajana, siivoojana teho-osastolla ja rakennustyömailla, muusikkona ja musiikkialan yrittäjänä ja kouluttajana ja sosiaalityöntekijänä.
Tällä hetkellä työskentelen palvelupäällikkönä Hämeenlinnassa sosiaalisen tuen palveluissa. Aloitin palvelupäällikkönä huhtikussa 2021 ja sitä ennen vierailin noin viiden kuukauden ajan Kanta-Hämeen sosiaali- ja kriisipäivystyksen johtavana sosiaalityöntekijänä. Olen nyt enemmän hallinnossa kuin koskaan enne työssäni ja hyvä näin. Tähän olen pyrkinytkin.
Tästä kaikesta on hyvä repiä!